Ammattini varjopuolia ja psykologiaa..

Moorjesta!

Blogin paikka se on taas. Tässä on taas ollut kaikenlaista niin paljon, ettei tiedä mistä aloittaisi….

Ainakin päällimmäisenä alkaa olee ajatukset jo uudessa vuodessa, kohta se on taas. Joulua en odota innolla, kun sitä en koskaan vietä oikeastaan kun ei ole perhettä täällä ja Venäjän ortodokseja ollaan.

Mutta tosiaan uusi vuosi ja uudet kujeet. Oletteko miettinyt jo ensi vuoden tavoitteita sekä lupauksia? Mietin jaksaako sitä luvata itselleen yhtään mitään, kun sen kummiskin menee jossain vaiheessa rikkoo :D? 

Tosiaan kävin viime viikonloppuna moikkaamassa mun rakkaita sukulaisia Venäjällä ja Virossa. Oli tosi mukavaa vain olla, jutella, eikä miettiä mitään täällä tapahtuvia asioita. Toiseksi sain taas tosi paljon uutta energiaa minun tädiltäni, joka on on siis psykologi ammatiltaan. Hänen kanssaan on vain niin antoisaa jutella elämästä. Hän osaa oikealla tavalla käsitellä sitä ongelmaa minkä hänelle kerrot ja rauhassa pohtii asian kaikilta kantilta, jotta sinun olisi helpompaa tehdä joku päätös vaikean asian suhteen.  Jälleen kerran sain niin ison latauksen häneltä ja energiaa tuleviin koitoksiin.

family_love_quotes1

Samalla joka kerta kun juttelen hänen kanssaan, kerta kerran jälkeen tupean arvostaa hänen ammattitaitoaan enemmän ja enemmän, sekä samalla itselläni herää todella suuri halu olla samanlainen, kiinnostus ihmisen psykologiaa kohtaan! Nyt kun palasin Suomeen rupesin tutkimaan mitä mahdollisuuksia on  opiskella psykologiaa ja löysin avoimen yliopiston. Olen nyt niin liekeissä siitä ja kun kyselin opintoneuvojalta, niin ei muuta kuulemma kuin valitsee kurssit, maksaa ja ei kun opiskelee :)! Ihan mahtavaa! Voisitteko kuvitella sen, että olisin joskus psykologi ja tulisitte miun vastaanotelleni kertomaan teidän ongelmista ;)? Veikkaan että sanotte, että no en helkutis tuu minkää ennen vaginahierojana toimineen vastaanotolle :D! Mut voin sanoa, että silloin ne jotka ajattelee sillä tavalla, on tosi ahdasmielisiä, kapeakatseisia ihmisiä,  nimittäin mitä enemmän ihminen elämässä kokenut, nähnyt, tehnyt, sen arvokkaampi hänen tietonsa on sinun auttamista varten! Näin minä ainakin olen nyt ajan myötä kokemuksien kautta tajunnut, että ikinä ei saa olla ennakkoluuloinen ja tuomitseva toista kohtaan, ennen kuin henkilökohtaisesti on tekemisissä livenä. 

d89a3ea3301cb41c3bad5474a90aca8b

 

Minunkin kohdalla aina ihmiset, jotka ovat vain lukeneet mun juttuja lehdistä, niin tavatessaan olleet aivan äimistyneitä siitä, miten mahtava persoona olen oikeesti :D! Näin se on..voin ylpeästi sanoa, että olen mahtava ja hauska persoona, joka ei omia ystäviä petä koskaan kun jotain lupaa! Ne läheiset jotka mut tuntee, nauraakin aina mun jutuilleni ja sanookin, että ”Oot sie kyl kova poika Antti hämmentää” ja se pitää paikkaansa 😉 :D! Olen jo omaksunut sen osan persoonassani, että olen hämmentäjä, yllättäjä, erikoismies, hulluuden herra, se kaheli kelle kaikki nauraa :D! Minä vain rakastan viihdettä, rakastan naurua, rakastan viihdyttää hämmentämällä soppaa, eikä tässä ole mitään pahaa :)! Olen nykyään sinut itseni kanssa, pysyn vahvana tekojeni takana, ja ne jotka minnuu ymmärtää, ne ymmärtää ja nauraa, ne jotka ei, niin olen pahoillani, kaikilla meillä on oma makunsa :D!

a6d6614d-cbc0-4c4f-ba13-86400ab442c8

Näin ollen uskon vahvasti kaikesta huolimatta mitä olen elämäni aikana tehnyt ympäri ämpäri ja julkisuudessa, niin minulla tulee olemaan oma tietty kohderyhmä kuka tulee käyttämään juuri minun psykologipalveluja, jos ja kun valmistun joskus psykologiksi :)! Ilman uskoa itseensä siitä mitä tekee, ei tule lasta eikä paskaa, vai miten se menikään sanonnassa, jotenka ihan vinkkinä vaan kaikille jotka rupee katuu omia tekojaan  sekä vetää sanojaan takaisin kun ympärillä olevat alkavat teitä esim. netissä haukkumaan ja arvostelemaan!

Veikkaisin että minulla olisi oiva paikka antaa psykologisia palveluita esim. nuoremmille julkisuuden henkilöille, jotka on ajatunut jonkilaiseen kriisiin julkisuuden aikana tai sen takia. Itse todella paljon pahoja ja mahtavia asioita julkisuudessa kokeneena, sekä vielä ammatillisella osaamisella varustettuna, minusta tulisi todella korvaamaton psykologi, jonka palveluita käyttäisi suurin osa ainakin julkisuuden ihmisistä. 

nokkasiili14122015

Että näin.. Aika kovaa puhutta kyllä omasta suusta, mutta niin se pitääkin olla, johan sanoin jo, että ilman uskoa itseensä ei tuu sitä lasta eikä paskaa ;)! Eli lähden tässä rauhassa miettimään opiskelun mahdollisuutta. Ja hei, vaikka en saisikaan koko tutkintoa käytyä läpi, niin silti tästä opetuksesta on valtavasti hyötyä omassa elämässäni aivan varmasti!

No mutta joo, nyt viel vähä eri aiheisiin.. Tosiaan se liittyy taas vähäsen vaginahierontaan. Alla siitä uutinen.

http://www.como.fi/uutiset/antti-kurhinen-tuskastui-uuden-ammattinsa-varjopuoliin-outo-yllatys/

Eli on nyt tullut kaikenlaisia ehdotuksia pilvin pimein hieronnasta :D! Haluan vielä kerran painottaa, että teen vain naisille vaginahierontaa ja tämä ei ole seksipalvelua vaan hyvinvointipalvelua piste!

No mutta joo..

Nyt vielä muutama kuva blogin loppuun ja sit se ois tui tui hyvää viikonloppua :)!

Se ois nyt moorjenss ja ensi viikkoon <3!

Antti

Ammattini varjopuolia ja psykologiaa..
Merkitty:                                                                                                                                                                                                                                                        

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *