Kun vapaus käteen jää, päässä paistaa hyvä sää :)

Hyvää keskikesän aikaa rakkaat lukijat,

Nyt onkin sitten hieman henkilökohtaisempi blogi tällä teille arvon ihmiset ja syystäkin. En olisi edes halunnut tästä asiasta mitään kertoa, mutta se on pakko näköjään saada tälle asialle piste iin päälle, että turhat juorut ja muut asiat väistyvät ympäriltäni. 

Eli moni kysynyt multa sitä, että mikä on mun parisuhdestatus. No minä kerron suoraan ja rehellisesti sen nyt kun on sen aika tullut, että olen täysin vapaa mies tekemään mitä minua huvittaa ja niin on Cristakin.

Miksikö näin ja mihinkö hävisi Antin nuori kulta murmeli mistä aikaisemmin Antti niin hehkutti blogissaan? No minäpä kerron hieman ja avaan asiaa.

Alku on aina ihanaa kun kaksi ihmistä tapaa ja ihastuu suunnattomasti<3! Ihminen kun ihastuu alussa todella paljon niin muut asiat eivät alkuun merkitse mitään, sitä eletään semmoisessa flowssa, jossa kaikki tuntuu olevan niin saamarin ihanaa. Sitten kun jossain vaiheessa tuleekin se arki, missä rupeatte tutustumaan toistenne luonteenpiirteisiin tarkemmin ja tapoihin, niin tulee se pikku kriisi. Kaikilla meillä on huonoja tapoja, kaikki me ollaan persoonia, omilla mielipiteillä ja niin pitääkin olla. Tärkeintä kummiskin parisuhteessa on se, että osaa ottaa toisen asiat huomioon ja kun ei ymmärrä niin antaa tilaa sille, että haluaa ymmärtää toista ja sitä mitä toinen haluaa tietyillä teoilla sekä sanoilla tuoda ilmi. Mä en halua tässä millään tavalla ruveta selittelemään mistä johtuen erosimme ja kuka mitäkin teki. Ei, en tosiaankaan ole valittamassa, kertomassa toisen virheistä tai syyttelemässä. Kerron vain mitä tunnen sisälläni, täysin rehellisesti ilman mitään katkeruutta tai vihaa.

Sanotaanko nyt näin lyhyesti ja diplomaattisesti, että kertakaikkiaan se henkinen taso, ja iän merkitys oli se suurin syy miksi lähdimme eri teille. Ja kaikkein tärkeintä loppujen lopuksi, en voi vaan odottaa sitä, että ihminen joka on juuri aloittamassa omaa elämäänsä, vasta pääsemässä jaloilleen, tulemassa täysikäiseksi, ymmärtäisi minua täysin. Ei, sen ymmärsin jo pienen väännön jälkeen, että ihan turhaan minä tässä keuhkoon ja yritän todistella mikä on oikein ja mikä väärin tässä elämässä! Sanoin tossa itelleni kun mietin pitkään suhteen jatkamistilaa, että Antti hei, muisteleppa itseäsi 17 vuotiaana, mitä sun päässä liikkui kun olit ton ikäinen, miten sinä vastaanotit vanhempien neuvoja siitä mitä kannattaa tehdä mitä ei? Siinä tulikin vastaus kaikkeen, en kuunnellut yhtään vaan jopa tein just päinvastoin mitä viisaammat neuvoi :D! Kun siinä iässä on vaan niin, kokeilunhaluinen, vallankumoushaluinen, haluaa rikkoa rajoja, tehdä kaikkee tyhmää, sekoilla ja olla vaan villi! Minä taas olen sen elänyt jo yli, en minä enää halua olla niin vallankumouksellinen,  minä olen kokenut sen kaiken, tehnyt ne virheet, katunut jotain niistä, oppinut niistä virheistä.  En vaan olisi jaksanut seurata vierestä sitä kaikkea uudestaan, kun oma rakas tekee uudestaan samat virheet mitä sä oot jo joskus tehnyt, seurata vierestä kun toinen ei halua uskoa sinua,  ei halua ymmärtää,  eikä auttaa. Tulee niin voimaton ja avuton olo, että ei mitään rajaa. Se satuttaa, satuttaa tosi paljon, koska et halua että rakkaallesi käy niin..

Kaiken lisäksi olen oppinut minun menneestä avioliitostani juuri sen, että kun liikaa haluaa neuvoa ja päteä suhteessa, se hajottaa vielä enemmän, ihminen alkaa juuri tekee päinvastoin mitä pyydät ja odotat. Varsinkin kun on nuori ja villi, se kuuluu vaan siihen että haluaa rikkoa rajoja,sääntöjä, yhteiskunnan moraalia. Harva nuori on kuuliainen ja tekee sen mitä vanhemmat ja viisaammat sanoo. 

Tässä tilanteessa tajusin vaan sen, että tämä ei vaan johda mihinkään että yritän yksin parantaa suhdetta, ei siitä tuu kertakaikkiaan yhtään mitään. Päätin vaan antaa mennä, tytön tehdä ne virheet mitä nuoren täytyy tehdä jotta oppii, antaa elää nuoren elämää kuten nuoren kuuluu, en voi kahlita, en voi viedä sitä sisäistä nuoruuden villiyttä mikä purppuaa sisältä suurella tunteella! Hänen kuuluu olla vapaa, vapaa tekemään mitä huvittaa! Ja niin kuin sanonta menee, että ”joskus suurin rakkauden osoitus ihmiselle josta välität on juuri se kun osaa päästää irti! Näin minun oli vaan pakko tehdä ja olen nyt siitä saanut sisäisen rauhan <3!

cannot change

Ja voin sanoa nyt tämän päätöksen jälkeen olen vielä onnellisempi, koska haluan toisen olevan onnellinen ja hän on onnellinen kun on vapaa villi nuori sielu <3! Niin kuin sanotaan, että suurin onnellisuuden tunne on kun näkee että sinun läheinen on onnellinen kun teit hänet onnelliseksi <3!

Kaikkee parasta siulle Crista,  oot ihana ihminen kaikkineen virheineesi  ja hyvineen puoleineen<3! Kiitos valtavasti siitä mitä oli, hetken tunsin itseni olevan myös niin nuori ja saatanan villi, se oli huikee fiilis ja tunne <3! Nauti nuoruudestasi, vapaudesta ja siitä mitä maailmalla on annettavana, niin minäkin nautin kun olin nuori ja villi 🙂 <3! Ja kuka ties mitä elämällä on meille annettavana, maybe some day we will met again ja silloin me voimme nauraa meidän virheillemme, hyville jutuille, muistella lämpimästi nauraen yhdessä villiä nuoruuttamme 😉 <3! Tähän on hyvä päättää tämä tarina, prossaj dorogaja moja <3!

09ba833342f3f90b357572b3292b826d

 

Nyt on aika kääntää taas sivua elämässäni ja jatkaa eteenpäin :).

Ja loppujen lopuksi, vaikka vanhaksi itteäni tituuleeraan aina, niin kyllä mussa silti palaa aina se pieni liekki nuoruutta ja villiyttä, enkä halua että se sammuu koskaan, se on aivan upeata olla juuri se mitä on ja tuntee ittensä sille hetkellä olevan <3! Anna siis omiena tunteiden tulla ja olla juuri se mitä haluat ja uskallat olla :)! Kerranhan me tosiaan täällä eletään niin eletään juuri sen mukaan mitä meidän mieli meille antaa elää <3!

No mutta nyt sitten vielä loppuun ihan vaan tavallista viikkokuulumista ja vähän kuvia Venäjän ja Viron reissusta kun kävin moikkaa sukua.

Alla kuvaa ja jotain videoo siskon luota Pietarista ja sen ihanasta pienestä Timur pojasta <3! Se vaan kasvaa niin pirun nopeasti ettei mitään rajaa! 

Ja alla sitten kuvia ja videoo mun mummon luota Ivangorodista, Viron ja Venäjän rajalta, sekä sitten Viron puolelta Narvasta ja Narvajoesuusta, mikä on siis suomenlahden rannalla. Mun täti ja sen mies asuu siellä. 

 

 

Siinä se tosiaan oli nyt sitten sieltä reissulta. Ja tosiaan viel haluaisin päivitellä tännekkin sen mitä tunsin kun palasin reissusta tyhjään himaan. Kerkesin sen postata jo faceen aikaisemmin, mutta kyllä se mun mielestä blgiinkin kuuluu kertoa.

”Se tunne kun olet ollut rauhoittumassa rakkaimman suvun luona muutaman päivän pitkästä aikaa, saanut nauttia ihanasta seurasta, rakkaudesta, välittämisestä, lämpimästä tunteesta, lohduttamisesta, avusta, kaikin puolin huikeasta fiiliksestä ja sitten yhtäkkiä palaat tyhjään omaan kotiin reissusta, missä kukaan ei odota sua, kukaan ei ole koko sydämestä vastaanottamassa syliinsä, sanoen että on ollut ikävä, tulee samperin tyhjä olo ja yksinäisen surullinen tunne, mutta samalla tajuaa taas kerran miten yksinkertaisen tärkeää lähimmäisen rakkaus meille kaikille on hitto sentään 💑🙏😎💪!!!!!”

1160664

No mutta sitten vielä tosiaan unohdin melkein kertoa vajaa viikon takaista lauantain menoja ja ketä tapasin :)!

Eli tosiaan oltiin menossa kaverin kaa ihan alkuillasta viettää vähän aikaa nyt niin paljon kuuluisuutta saaneeseen Löylyyn. Löyly on tosi rento mesta ja diggaan siitä tosi paljon. Tosiaan kun tultiin sinne noin 7 aikaan niin sitten törmäsin semmoiseen henkilöön, mitä olen aika kunnioittanut erittäin suuresti!

Siinä hän oli, suomalainen kiekkolegenda numero #8, itse Teemu Selänne :)! Aluksi jotenkin en meinannut uskoa sitä, mut siinä hän oli. Kaikki ihmiset toljotti sivusta Teemua ja sen huomasi, mutta kukaan ei uskaltanut alkuun mennä siihen kysymään mitään. Sitten siihen tuli yksi rohkea herra kysymään kuvaa ja sitten minäkin päätin, että herranlettas, kyllä minunkin pitää mennä kysymyään Teemun kaa kuvaa kun niin hieno mies on!

Menin siitä pokkana ja kysyin, että ”Anteeksi Teemu, saanko kuvan kanssasi ja Teemu vastasi hymyillen tottakai”! Siinä sitten otettiin hyvä kuva ja sen jälkeen kiitin kovasti, kättelin, katsoin silmiin ja sanoin koko sydämmestä Teemulle, että kunnoitan suuresti häntä ja oot hieno mies”! Teemu oli tosi hilpeällä päällä ja shamppanja maistui näköjään tosi hyvin :)! Alla siis kuva Teemun kanssa.

Sitten vielä loppuun pakko hehkuttaa jälleen kerran tätä kauneussalonkia missä olen alkanut käydä. Aivan upeeta työtä tytöiltä jälleen kerran, kiitos :)! Kuva alla mun käynnistä Style work shopissa.

 

Sitten vielä loppuun voisin pienen pullistelukuvan laittaa teille ;).

Nyt näissä tunnelmissa on hyvä päättää tämä blogi.

 

Ensi viikolla taas sitten lisää mielenkiintoisia aiheita ja yllätyksiä :)!

Nyt hyvää viikonloppua ja keskikesää <3!

Antti

Kun vapaus käteen jää, päässä paistaa hyvä sää 🙂
Merkitty:                                                                                                                                                                                                                                                                                                            

Kommentti “Kun vapaus käteen jää, päässä paistaa hyvä sää :)

  • 19.7.2016 at 18:46
    Permalink

    Antti olet aina ollut ihan kunnon jäbä!
    Käytös hyvä ainakin minun kanssa asioidessasi. Hyvää kesää!

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *