Putinin poikia ja pervoja pakolaisia..

my strong putin

Hellou rakkaat lukijatoverit,

Blogin paikkahan se on ja sillei. Samalla kun kirjoitan tätä blogia kerran viikossa, olen huomannut kuinka nopeasti aika juoksee. Ei kerkee kissaa sanoa kun kuukaudet vierii kuin päivät. Todella järkyttävää sanon minä hyi helkutti.

Viime viikonloppuna olin todistamassa mun lapsuudenkaverin vanhenemista Pietarissa, johon hän minut kutsui. Voin sanoa, että juhlat oli kyllä vimpan päälle ja ravintola parhaimmasta päästä. En edes halua tietää kuinka paljon hänellä meni rahaa noihin kesteihin, mutta paaljon. Samalla sitten näin mun ihanan pikkuisen siskonpojan, joka sekin kasvaa kovaa vauhtia apua sentään. Ennen tätä pikku ihanuutta, minulle lapset oli jotenkin todella etäinen juttu ja niin sanotusti aivan sama. Nyt kun olen saanut olla tämän pikku Timurin kanssa, saanut tuntea sen viattoman rakkauden siskolta lastaan kohtaan, olen ihan sulanut. Olen tajunnut miten tärkeä asia perhe ja lapsi on elämässä. Olen niin onnellinen kun näen mun siskon olevan niin onnellinen. Samalla itsellä on todella haikea fiilis, että milloinkohan minä sitten saan olla yhtä onnellinen.

Noh, ehkä joskus. Ei viitti siitäkään taas ruveta liikaa vatvomaan kun ei edes kunnollista heilaakaan ole kainalossa. Se on ainakin faktaa, että ensimmäisen vastaantulevan kanssa lasta en todellakaan tee ja sen sitten kuuluu olla niin niin mielestäni täydellinen äiti lapselleni, ennen kuin painan pimuni paksuks :D.

Alla linkkejä kuviin Pietarin reissusta.

 

 

 

 

Nyt tosiaan siirrytään toisiin aiheisiin. Tai osittain pysytään myöskin Venäjä teemassa. Tämä uutinen oli mulle aika shokki omalla tavallaan, mutta sitten selvisi miksi tämä henkilö teki tämän asian. Linkki alla mistä on siis kyse.

http://www.iltasanomat.fi/viihde/art-1453883709571.html

Eli tosiaan kyse on artistista nimeltä Mikael Gabriel. Aluksi kun luin tämän uutisen, en meinannut uskoa silmiäni. Mietin, että häh, eihän nyt ole vielä aprillia :D?! Olin siis todella hämmentynyt, mutta samalla todella positiivisesti yllättynyt, että joku muukin ymmärtää oikean johtajuuden päälle, eikä pelkästään vaan lue perus negatiivista propagandaa länsimediasta Venäjän presidentistä, vaan kuulemma on tutkinut Putinia lähemminkin. Asiaa MG! Tosiaankin Putin on erittäin fiksu, vahvan persoonan omaava johtaja, jota ei voi muuta kuin katsoa ylöspäin.  Hän on saavuttanut erittäin paljon valtakautensa aikana, en usko että kukaan muu juuri Venäjän kansalle olisi parempi pressa. Joo, on paljon semmoisiakin asioita mistä häntä voi moittia, niinhän sitä joka suurvallan johtajasta. En nyt enempää edes rupea kertomaan miksi Putin on mielestäni todella vahva johtaja, koska hän on todistanut omilla teoillaan kansalleen, maailmalle kuka hän on ja hänen kannatusluvut puhuvat puolestaan. Ja ei häntä turhaan olisi valittu jo toista vuotta peräkkäin maailman vaikutusvaltaisimmaksi ihmiseksi.

king

Miksi halusin ottaa asian puheeksi, on se, että halusin sanoa, miten paljon munaa MG:eellä on tehdä tommoista tämmöisessä maailmanpoliittisessa tilanteessa ja juuri Suoessa. Jos hän olisi kuten muut artistit, niin hän tekisi mitä suomalainen yhteiskunta sanelee, että mikä on oikein ja mikä väärin, sä mielistelet, pelaat kuten sulle sanotaan, jotta sua pidetään hyvänä tyyppinä ja sun keikoille tullaan. MG: rikkoo kaikki semmoiset perseennuolemisstreotypiat ja silti menestyy. Äijälle kyllä todella isot propsit siitä, että uskaltaa ottaa tommoista riskiä ja sanoa julkisesti asioista mistä diggaa.  Nykypäivän yhteiskunta määrittää sulle pelisäännöt ja jos et noudata niitä niin sut otetaan törkeesti pelistä pois ja artisti/julkisuusmarkkinoilla se tarkoittaa sitä, että sinulle ei tarjota enää duunia, keikat vähenee yms. MG: kyllä tämän suhteen otti todella rohkean vedon, mutta se onkin se juttu, että jäbäl on sitä munaa tehdä mitä huvittaa!!!Respektit sille!

Tästä hyvästä meitsi haluaa kyllä lahjoittaa MG:eellä Putin paidan, koska minulla niitä löytyy kaapista jo jokunen kappale!

Screenshot_2016-01-28-01-41-39[1]

Eli MG, paita on sun, tarvin vaan osoitteen mihin lähetän sen!

Ja ai niin, kun eilen linkitin uutisen facebookkiin, missä kerroin siitä että itse olin joskus miettinyt Putinin tatuoimista,, mutta en tehnyt sitten lopujen lopuks ja Mg teki sen vau, niin sitten muuan yksi rouva tuli Venäjäksi kommentoimaan uutislinkkiäni, että hän on MG:een äiti. Kysyinkin ihmeissäni, että onko Mg:eeellä Venäläistä sukua niin rouva sanoi, että hänen mummonsa Tsuvassiasta,Samarasta. No sitten tajusinkin, mistä tuo MG:een ennakkoluuloton riskiottokyky juurtuu..;)

2000px-Map_of_Russia_-_Samara_Oblast_(2008-03).svg

 

Nyt vielä loppuun yhteen todella polttavaan aiheeseen, mistä olen jo joskus syksyllä kirjoittanut, eli pakolaisista ja siihen liittyvästä politiikasta. Tässä alla linkki siis siihen todella kiperään ja arkaan blogiin. Silloin kirjoitin sen kyllä tosi tunteella, puhuin niin sanotusti suuni puhtaaksi mitä mieltä olen pakolaispolitiikasta.

Antti Kurhinen: Raiskataanko koko Suomi?

Tuon luettuanne olette perillä siis mitä mieltä olin jo silloin muutama kuukausi sitten. Ja nyt mitä voitte sanoa kun ne raiskaustapaukset sen kun jatkuu ja paisuu aivan älyttömiksi, kuten keskellä rautikkaa joukkoraiskataan tyttö? Siis ihan älytöntä! Onneksi vihdoin viimein isoja nimekkäitä Suomalaisia julkisuuden henkilöitä on astunut niin sanotusti kaapista ulos tämän aran aiheen tiimoilta,  kaikesta rasismihaukkuriskeistä huolimatta. Vihdoin viimein se piste on tullut, että sekin osa kansasta ketä ei yleensä puutu näin arkoihin asioihin vihdoin puuttui. Eli kiitos Teemu Selänne ja Aleksi Valavuori, sekä muut perässä tulleeet, ketkä uskaltaa ääneen sanoa, että tää maahanmuuttopoltiikka turvapaikanhakijoiden suhteen on mennyt aivan päin honkia! Harmi vaan että niin monien monien raiskauksien jälkeen vasta nyt porukka herää todellisuuteen, että edessä tuijottaa vielä pelottavampi tulevaisuus tätä menoa.  Pyydänkin teitä vielä kerran lukemaan minun blogini ”Raiskataanko koko Suomi”, sitten Teemu Selänteen blogin, sitten Aleksi Valavuoren kirjoituksen ja sitten tekemään vihdoin sen päätöksen, että tässä on pakko tehdä jotain ja äkkiä arvon päättäjät, ei se voi enää jatkua näin! 

Sanon vielä kerran semmoisen asia, että ei ole rasismi arvostella rikoksen tekijöitä, jotka tulevat maahan hakemaan turvaa sodalta, mutta purevat pelastavaa kättä heti kättelyssä. Tämä heidän osalta rasismia meitä kohtaa, koska pitää olla nöyrä ja kiitollinen pelastajalleen, eikä sylkeä naamaan kiitokseksi! 

Kiitos olen puhunut taas kerran, ugh!

12606922_1185382048156433_1856591024_n

No mutta nyt rauha maahan ja haluan toivottaa teille levollista tammikuun loppua sekä hehkeetä helmikuun alkua.

Me palataan helmikuun puolella taas blogin kimppuun.

Antti

 

 

Putinin poikia ja pervoja pakolaisia..
Merkitty:                                                                                                                                                        

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *